Reissu ISLANTIIN to 18.7.2013 - to 25.7.2013
Matkaa kertyi viikon aikana Islannissa noin 3300 km. Matkaa kertyi kaikkiaan 7482 km. Ja koko reissu tuli maksamaan 2700 euroa.
Reissua suunniteltiin talven pimeinä aikoina 2012-2013. Kimmokkeen sain tähän Markon kotisivuilta. Nälkä kasvoi syödessä kun tilasin Turhateckiltä varusteita, siinä samalla tilasin Helge Pedersenin videon jossa ajoivat Islannissa. Kyllä Islantiin on mentävä, ei sinne pyörällä vahingossa eksykään. Alunperin reissu oli suunniteltu 2 viikon mittaiseksi, mutta se lyheni suunnitellusta kun helmikuussa 2013 tehty varaus ei ollutkaan järjestelmässä ja alkuperäisen suunnitelman mukainen paluupäivän lautta oli täynnä.
Lautta Islantiin kulkee kerran viikossa Tanskan Hirtshalista. Lauttayhtiö Smyrilin nettisivuilta olisi voinut varata ja maksaa lautan.
Kahdella sanalla. "Enduromiehen Taivas"
Maisemat ovat karun kauniita. Välillä tulee tunnelma että olet ajanut ihan kuuhun asti, silmän kantamattomiin kasvitonta aluetta ja kivikkoa. Eteenkin Higlander alueet karua joissa siellä täällä keitaita joissa kuumia lähteitä. On hyviä paikkoja majoittua telttaan ja kuumassa lähteessä hyvä pestä päivän pölyt pois.
Sorateiltä ei ole lupa poiketa maastoon vaikka kuinka tekisi mieli ja olisi ajokelpoista. Tämä kielto on syytä noudattaa, sillä eroosio paikoin voimakasta. Toisaalta ei ole tarvettakaan sillä sorateilläkin riittää haasteita lukuisineen vesistön ylityksineen ja niitä täältä löytyy.
Asvalttitie voi yhtäkkiä muuttua sorapintaiseksi ja irtokuulien päällä ajamiseksi. Päätie nro 1 on asvaltoitu mutta sen varrella ei ole niin hyviä maisemia kuin muualla.
Halvempaa on kuin Suomessa. Bensan hinnoissa ei suurta eroa paikkakuntien välillä. Ihmiset ovat erittäin ystävällisiä ja puhuvat lähes kaikki englantia. Viikko on lyhyt aika tutustua Islantiin, näkemistä riittää kahdeksi viikoksikin. Etelä Islanti on sateisempi kuin pohjois- Islanti.
8 päivä to 18.7.2013 klo 9.24 – 22.59 Seyðisfjörður – Egilsstaðir – Raufarhöfn – Asbyrgi – Dettifoss – Reykjahlið – Laugar 542 km
Seyðisfjörður satamasta kohti 1-tietä lähdön jälkeen iski tunturissa sumu. Näki juuri 20–30 metriä ja lämpötila laski +5 asteeseen. Egilsstaðirissa kävin nostamassa pankkiautomaatilta Islannin kruunuja. Siinä viereisellä huoltoasemalla join aamukahvit ja söin Färsaarilta ostamaani leipää. Leivän päälle laitoin vain tanskalaista juustoa ja hyvältähän se maistui.
Tästä lähdin pohjoista kohti. Ykköstietä en ajanut kuin 23 km kunnes käännyin soratielle 924. Yritin löytää paikan johon Helge Pedersen jätti muutama vuosi sitten renkaita, mutta en löytänyt paikkaa. Navigaattorissa olisi ollut koodinaatit, mutta kun se ei pelitä enää. Tämä 924-tie kulki joen toista laitaa ja yhtyi takasin 1-tielle. Joella oli paikallisia kalastamassa. Perho vehkeillä näyttivät kalastavan. En jäänyt heitä ihailemaan vaan otin suunnan pohjoiseen.
1-tietä ajoin kenties 30 km 85-tien risteykseen, jossa oli virallinen nopeusmittaus käynnissä. Edessä ajanut paikallinen poika taisi saada poliisilta sakot. Siinä samalla kun videoin tapahtuneen pysähdyin parkkipaikalla ja join kahvia.
Tästä jatkoin 85-tietä myöden kohti Islannin pohjoisinta pistettä mantereella. Skeggjasstaðirin jälkeen tie muuttui sorapintaiseksi. Skeggjasstaðir – Fell välillä oli noin 14 km pätkä hyväkuntoista soratietä. Tien pinnalle oli varmaan laitettu suolaa kun oli niin hyväkuntoinen. Saevarland–Holl välillä oli taas 25 km:n pätkä soratietä, jolla tuli kolme custom-miestä vastaan. Ajonopeudesta päätellen olivat valinneet väärän tien tai ainakin väärät renkaat. Tai sitten heillä ei yksinkertaisesti ollut kiire minnekään, olisivatko vain ihailleet maisemia.
Raufarhöfnin huoltoasemalla tankkasin pyörän ja join samalla kahvit. Kahvin hinta oli 300 ISK. Raufarhöfn – Blikalon välinen tie olikin kuin kuulalaakerien kuulien päällä olisi ajanut. Eturengas luikerteli koko ajan, tilanne parani huomattavasti kun laskin eturenkaan painetta 1,7 baariin. Vähän ennen Blikalonia tulikin kaksi paikallista enduromiestä aika vauhdilla vastaan. Heillä ei ollut mitään varusteita köytettynä pyörään. Helppohan se on ajaa kevyellä varustuksella huonoa tietä. Blikalon–Hestfall välillä tie alkoi vaikuttaan tuhkaiselta ja pehmeältä. Taas piti nopeutta tiputtaa. Lopulta selvisikin miksi tie oli niin pehmeä kun ohitin tiekarhun. Ohi en olisi päässyt, ellei karhukuski olisi ajanut metsähallituksen puolelle. Tämäkin sitten tuli nähtyä; tiekarhu metsähallituksen puolella.
Tämä päivä osoitti jo sen että rengasvalinta oli oikea. Tuskin Heidenau Scout olisi yhtä hyvin toiminut.
Asbyrgissa join kahvit ja samalla katselin kartasta mitä tietä myöden jatketaan Dettiforsille. Tie F 862 oli hyväkuntoinen pyörälle mutta ei autoille. Tiellä liikkui aika lailla normaaleja henkilöautojakin. Muutaman ohitinkin kun pölyssä ei viitsinyt ajaa. Hyvin antoivat tietä, tuli jotenkin koti Suomi mieleen koska ei meillä näin toimita. ”Mene Per…… umpiselta ohi jos on noin kiire”
Dettiforsin parkkipaikalla oli paljon autoja. Parkkipaikalta joutui kävelemään noin kilometrin kun kävi kosket Dettifoss ja Selfoss katsomassa. Ehdottomasti kannatti käydä kävelemässä. Dettiforsin jälkeen tie olikin pinnoitettu 1-tielle asti. Tosin tien pinta oli karkea, aivan kuin tiehen olisi liimattu pientä irtokiveä tasaiselle alustalle.
1-tietä jatkoin noin 10 km länteen ja käännyin Krafla tulivuorelle. Tulivuoren kraatteria ennen näytti olevan teollisuusrakennuksia. Käyttivät ilmeisesti maaperän aktiivisuutta hyödyksi tuottaen energiaa. Kraflan kraaterissa oli vettä joka näytti aika vihreältä ja kraatterin laidalla oli vielä luntakin. Vesi on todennäköisesti sulamisvettä ja sadevettä, jota sinne on aikojen saatossa kerääntynyt. Tästä lähdettyäni alkoi sadella vettä.
Námafjallssa F 863- tien toisella puolen oli myös aktiivisen näköistä maaperää. Paikalla oli kuplivia mutalammikoita ja höyryäviä kivikasoja. Kivikasasta lähtevä höyry oli pahan hajuista, lisäksi aika keltaiselta kivet näytti. Olisiko tuossa rikkiä joukossa?
Reykjahliðssa tankkasin ja aloin etsimään majapaikkaa. Tämä paikka ei oikein napannut kun näytti turisteja olevan niin paljon. Jatkoin Myvatnin pohjoispuolelta kiertäen. Vähän matkaa 1-tietä ajettuani tuli tieviitta Guesthouse Stöng, joka oli kuitenkin jo täynnä. Myös seuraava Guesthouse Narfastaðir oli täynnä. Kysyin paljonko täällä maksaisi yö. 12 000 ISK = n. 75 euroa.
Jatkoin matkaa Laugariin asti ja näin seuraavan kyltin tien laidassa. Storu-Laugar EHF. Jäin tänne yöksi koska sade kasteli ajovarusteet ja täällä saan ne taas kuivattua. Tämä majoitus oli omakotitalon pohjakerroksessa. Keittiö ja olohuone olivat samassa. Keittiöstä löytyi astiat, vedenkeitin, mikro, ruokapöytä kolmelle. Makuhuoneessa oli kaksi sänkyä petivehkeineen. Käytävän vierellä oli suihku ja WC. 7000 ISK = 43 euroa joka sisälsi myös aamupalan.
9 päivä pe 19.7.2013 klo 11.18 – 16.09 Laugar – Goðafoss – Aldeyarfoss – Laugafell 137 km.
Heräsin 7:30, ulkona satoi edelleen vettä. Laitoin varusteet kasaan ja suuntasin aamupalalle. Aamupala oli noin 1 km päässä. Aamupalaa syödessä noin 10 maissa näytti siltä että taivas alkoi seljetä. Sadeasut pakkasin takaisin tankkia suojaavissa kaatuma raudoissa oleviin 2,5 litran pusseihin. Pyörässä on aina mukana kahdet sadeasut. Ennen lähtöä puhuin paikan omistajan kanssa Islannin hevosista. Tänne ei saa tuoda ulkomailta hevosia. Taisi kertoa, että kyseessä 1700 vuotta vanha rotu ja epäili että se on Norjan vuonohevosen ja Arabialaisen risteytys. Majapaikan vieressä oli hevoshaka jossa oli islanninhevosia. Menin haan viereen ja kutsuin niin ori tuli ihan viereen. Komeita olivat vaikka tykkäänkin enemmän hevosvoimista.
Ensimmäisenä pysähdys Goðafossenilla. Koskella oli aika lailla ihmisiä katsomassa sitä, johtuen sijainnista 1 tien välittämättömässä läheisyydessä. Goðafossenilla piti karttaa tutkia mistä F26-tie lähtee. Ensin F842 tietä myöden Aldeyarfoss. F842 tien pinta oli alkupätkällä aika savipitoista eli liukasta ja kerääntyi renkaisiin aika lailla. Jos olisin ajanut lujempaa, rengas olisi tyhjentynyt mutta sitä en uskaltanut tehdä koska oli aika liukasta.
Aldeyarfoss oli muista poikkeava vesiputous. Siinä vierellä oli 6-8 kanttisia kiviä. Paikalla oli puolen kymmentä autoa, jopa Lada Niva oli täällä. Näiltä main F842 muuttuu F26-tieksi.
Ajatus oli jatkaa F26 tietä myöden lähelle Nydaluiria, jossa on pahoja vesistön ylityksiä. F881 risteyksessä päätin, etten aja 74 km:ä pelkkiä vesistön ylityksiä katsomaan. Eräänä vuonna italialainen moottoripyöräilijä oli hukannut pyörän ylittäessään sitä. Virta vei pyörän mennessä.
Käännyin F881:lle kohti Laugafelliä, jonne matkaa vielä 24 km. Laugafellissä oli tarkoitus juoda vain kahvit ja jatkaa matkaa, mutta kysyin vielä että paljonko maksaa yö. Hinta oli 5500 ISK = 34 euroa. Sisälsi sisällä majoittautumisen ja lämpimän lähteen käytön. Päätin jäädä tänne, katsella paikkaa enemmän ja nauttia elämästä. Majapaikassa tein kaasulla makaronia. Astiatkin löytyi joten omia ei tarvinnut kaivaa esille. Syötyäni päätin pulahtaa altaassa. Altaassa veden lämpö + 38 astetta. Lisäksi ostin yhden oluen jonka paikan pitäjä laittoi pyynnöstäni pakastimeen puoleksi tunniksi. Tuntuipa hyvältä lämpimässä kylvyssä ottaa yksi kylmä ohrapirtelö.
F26-tiellä kastelin kengät eräässä vesistön ylityksessä. En muistanut ottaa luistonestoa (ASC) pois päältä. Renkaat alkoivat sutia kun isoja kiviä oli alla ja vauhti tippui kokonaan. Kenkähän siinä sitten hörppäsi vettä ja nyt ne oli hyvä laittaa patterin päälle kuivumaan. Myrin jälkeen tie oli huomattavasti parempaa. paikoin pystyi ajamaan jopa sallittua 80 km/h istualtaan. paikoin taas tie oli kivistä ja kurvista. Lämpötila oli +21, Myrissä vaan laski +10 ajettuani Laugafelliin.
ASC-ajonvakautusjärjestelmä (Automatic Stability Control) vertaa etu- ja takapyörän pyörimisnopeuksia. Nopeuserosta järjestelmä laskee luiston ja siten takapyörän pitoreservit. Kun luistoraja ylitetään, moottoriohjaus säätää moottorin momenttia. On kolme eri vaihtoehtoa; kytkettynä, maastoluistonesto, jolloin antaa sutia enemmän ja pois kytkettynä.
Yksi syy miksi tänne piti tulla olivat nämä soratiet, jotka ovat ihan eri luokka kuin Suomen, Ruotsin ja Norjan. Teiden kunto vaihtelee paljon; välillä on savista, toisinaan tuhkapintaista tai kivikoista. Lisäksi on vesistöjen ylityksiä aika paljon. Maisemat tietenkin ihan sanoinkuvailtavan kauniita ja karua paikoin. Jokaisen vesistön ylityksen kävin katsomassa etukäteen; mistä on ajettava ja kuinka syvää vesi on. Tänne asti on ihan turha tulla hulluttelemaan. Ja varsinkin kun on yksin liikenteessä. Kumpi olisi ollut ensin paikalla; korpit vai apu?
Kellon lähestyessä 22.00 pistin nukkumaan. Paikalla olleet ranskalaiset pitävät meteliä kellon ollessa 12. Sana ”Perkele” toimi taas. Loppuyön olikin hiljaista kuin hupatossu tehtaalla.
Tässä video kooste ensimmäisen ja toisen päivän tapahtumista.
10 päivä la 20.7.2013 klo 8.00 – 23.46 Laugafell – Akureyri – Dalvik – Olafsfjörður – Sauðárkrokur – Blönduros – Isafjörður – Kirkjubol 739 km
Heräsin seitsemän maissa. Yöllä yhden maissa tuli kaksi ranskalaista nukkumaan myös yläkerran yhteismajoitus tiloihin. Eivät etelän ihmiset osanneet nukkua valoisassa kun verhot olivat auki. Vetivät pohjois- puolen verhot kiinni ja jättivät itäpuolen verhon auki. Seitsemän maissa aurinko porotti suoraan auki jätetyn verhon kautta heille silmiin. Vetivät peittoa silmille kun keräsin varusteita. Yön aikana oli tullut lisää autoja ja neljä mönkijääkin alueelle.
Tie F821 oli alkupätkältään hyvää, ajettavaa soratietä. Tullessani paikaan, missä tie alkoi laskea laaksoon, muuttui kivisemmäksi. Vesipaikkoja oli kolme, joista yksi piti katsoa etukäteen mistä ajaa. Vettä oli alle 30 cm, mutta pohja nyrkin kokoista ja isompaa kiveä. Oli pakko ottaa mummo ajoasento jotta pääsi yli. (Potkia jaloilla vauhtia) Kengät taas hörppäsi vettä. Lämmin tuli, joten pidin 15 minuutin tauon ja join kahvit siinä samalla kun jäähdyttelin. Tästä jatkettuani tie parani ja muuttui lopulta asvalttitieksi.
Akureyrin huoltoasemalla pistin lisää ilmaa eturenkaaseen 2,5 baaria. Eilen paine laski 1,7 ja rengas kuluisi tällä paineella asvaltilla aika nopeasti. Akureyrin huoltoasemalla oli paikallisia MP hemmoja lähdössä ajelemaan porukalla. Porukan kasannuttua lähtivät 1-tietä itään päin. Joissakin pyörissä oli aika kovat äänet. Ilmeisesti täälläkään ei pyöriä katsasteta EU-normien mukaan.
Tästä jaksoin ajaa vielä 11 km päätietä eli 1-tietä. Käännyin 82 tielle kohti Dalvikiä. Dalvikin keitaalla tankkasin koko karavaanin. Kamelille lisää menovettä ja beduiinille ranskalaiset ja hampurilainen. Vähän ennen Dalvikiä näin liikennemerkin missä varoitettiin tien ylittävistä sorsista.
Tästä noin 30 km eteenpäin soratien laidassa oli auto jossa peräkärry perässä. Jäljistä päätellen kärryn päältä oli moottorikelkalla joku lähtenyt kohti Hestfjällia (1216m). Kuulin seuraavassa kylässä että edellisenä talvena tullut paljon lunta. Tämä oli kuulemma myös vaikuttanut siihen, että monet sisämaahan menevät soratiet oli aukaistu normaalia myöhemmin. Vieläkin jotkut paikat olivat lumisia, mihin tuuli sitä on kasannut. 82-tien loppupätkä oli sorapintaista. 76-tielle saavuttuani kävin huoltoasemalla kahvilla. Paikan nimi oli Ketilas. Huoltoaseman pihalle tuli 2 nuorta poikaa autolla. Eivät saaneet sitä enää käyntiin ja ainakin auton jousitus näytti kaipaavan uusia iskunvaimentimia.
Nyt en laskenutkaan painetta eturenkaasta pidon parantamiseksi koska soratie pätkä oli vain 30 km.
Ennen Sauðárkrokuria käännyin tielle 75 Sauðárkrokuriin asti, josta tielle 744 ja edelleen 1-tielle. Blöndurosissa tankkasin pyörää ja ihmettelin mitä ääniä taivaalta kuuluu. Pienkone/ taitolentäjä päristeli pitkin taivaan kantta. Sain tallennettua videolle lentäjä-ässän lentämistä, hyvin näytti horisontti olevan selvillä.
Tästä jatkettuani 1-tietä takaa tuli pieni auto ylinopeutta ja teki vaarallisia ohituksia. Ei mennyt kauan kuin ajoi ohi ja katosi näköpiiristä. 10 km ajettuani sama auto oli tien vierellä. Vaihtoivat näköjään kuskia. Pojan kloppi tuli pois ratin takaa ja tyttö siirtyi ajamaan. Tämän jälkeen ajoivat rauhallisesti liikenteen mukana. Ajoivat perässä aina 61-tien risteykseen asti eli kutakuinkin 70 km.
61 tien alkupätkältä kahdesta kohtaa sorapintaista paikoin. Tämä tie johtaa Isafjörðuriin ja se kiertelee vuonojen reunoja. Tie on aika hiljainen ja yksitoikkoinen ajaa.. Tällä välillä ei ole paljon asutusta, sen sijaan paljon merilintuja vuonoissa, muutama hylje ja näin naalin pojan ylittävän tienkin. Pysäytin pyörän ja lähdin perään. Naalin poika juoksi kiven alle piiloon. Otin siitä kuvia ja naalin poika säpsähti aina kuin salama räpsähti. Lisäksi otin videota naalista ja meinasi syödä kameran. Kuvattuani jätin naalin pojan rauhaan. Tämä oli ensimmäinen näkemäni naali.
Suðvikistä lähti eräs vene kohti Viguria. Näytti menevän aika lujaa. Tietä myöden olisikin mennyt kaksi kertaa pidempään koska tie kierteli vuonojen rantoja.
Isafjörðurissa tankkasin pyörän ja söin samalla leivän huoltoasemalla. Tästä jatkoin keskustaan, jossa yritin etsiä majapaikkaa. En löytänyt, en alkanut oikein etsimäänkään. Päätin jatkaa eteenpäin. Lauantai-ilta näytti olevan parhaimmillaan kun ihmisiä oli ulkona juhlimassa.
Tästä jatkoin tietä 60 tunnelin kautta Kirkjuboliin. Tien vieressä näin kyltin ja ajoin pihaan, mutta paikka oli täynnä. Omistaja soitti kahteen lähellä olevaan majoituspaikkaan. Toinen ei vastannut ja toinen oli täynnä. Paikan omistajat järjestivät yläkerrasta yösijan, joka oli erittäin kodikas pieni huone. Hinta vain 5000 ISK= 31 euroa joka sisälsi aamupalan. Paikan nimi on Kirkjubol Bjarnardal. Löytyy ainakin facebookista.
Tässä video kolmannen päivän tapahtumista
11 päivä su 21.7.2013 klo 12.18 – 21.43 Kirkjubol – Pingeyri – Patreksfjörður – Bjargtangar – Flokalundur – Bjarkalundur 435 km
Paikan omistajan lapsille annoin muistoksi Lapin pelastuslaitoksen hihamerkin ja Tornio Fire kangasmerkit. Paikan omistajan mies on myös ollut paloasemalla töissä aikoinaan. Paikan omistaja soitti isälleen, joka oli Pingeyrin paloasemalla odottamassa minua ja pääsin tutustumaan paloasemaan. Paloaseman väki on vapaaehtoista. Kalusto näytti olevan englantilaista ja jenkkiläistä. Sammutus auto (Ford) vuodelta 1979 ja säiliöauto (International) 1989 vuodelta. Säiliöauton kutsu tunnus 41-451. Paloasemalla on vuosittain kymmenisen hälytystä. Tulipaloja ei ollut kuulemma kahteen vuoteen. Osaavatko käyttäytyä paremmin kuin me suomalaiset.
Jatkoin tietä 60. Norðfjall tunturiin noustessa oli sumuista. Näki 50 metriä eteenpäin, joten vauhti tippui alle 50 km/h. 63-tielle käännyttyäni ja laskettuani alemmaksi sumu hälveni kokonaan. Ilma kuitenkin oli pilvinen. Patreksfjörðurissa kävin kaupassa ostamassa makkaraa, leipää, ja sulate juustoa.
Vähän jälkeen Patreksfjörðurin käännyin tieltä 62, tielle 612. Alkoi ripotella vettä ja tuuli koveni huomattavasti. Tuuli sivusta ja se teki siitä epämiellyttävän. Taas oli vauhti tiputettava 80 km/h 50 km/h. Bjargtangar on Islannin läntisin piste, jossa kallioseinämillä oli lintujen pesiä ja poikasia. Täältä lähdettyäni oli eturengas karata kun yhtäkkiä tuli kova sivutuulipuuska. Toki soratien pintakin oli märkä ja liukas. Säikäytti hieman, joten vauhti hiljeni jo 40 km/h. Ilma parani päästyäni 62 tielle. Sade loppui ja ilmakin tyyntyi. Ihmeen paljon ilma voi muuttua 40 km matkalla.
62 tiellä on jonkinlaiset maisemat tullessa tielle 60. Flokalundurin jälkeen vuononrantaa ja samaa maisemaa. Jaksoin ajaa puuduttavaa vuonon rantamaisemaa enää 120 km ja otin Bjarkalundur hotellista yösijan. 8500 ISK = 52,60 euroa.
Tässä video päivän kuvista.
12 päivä ma 22.7.2013 klo 9.35 – 1.56 Bjarkalundur – Buðardalur – Stykkisholmur – Olafsvik – Hellissandur – Borgarnes – Skorradalsvatn – Pingvellir – Laugarvatn – Kerlingarfjöll 665 km
Laitoin aamulla herätyksen klo 8:00, muttei se ollut mennyt päälle. Heräsin kuitenkin 8 maissa ja aamupalan syötyäni pakkasin varusteet ja lähdin kohti uusia seikkailuja. 60 tietä piti ajaa 93 km ja kääntyä tielle 54. Ilmaisesti aamupalalla islantilaisen kahvin laihuuden takia ajoin risteyksen ohi. 1-tiellä tajusin että ohi oli menty. Tuliko tästä noin 70 km ylimääräinen lenkki.
Kahvista voisi sanoa että näkyy Haaparantakin. (Torniolainen sanonta, lisäksi Torniosta näkee laihan kahvin joka on lasissa tosiaankin Haaparanta)
54-tietä jatkoin Stykkisholmuriin, pätkä oli pääsääntöisesti soratietä. Päätin käydä Stykkisholmurissa tankilla. Söin huoltoasemalla ja kirjoittelin postikortteja kun näin kaksi tuttua pyöräilevän keskustaan päin. Kaksi saksalaista, joiden kanssa juteltiin lautalla, siitä ohi menivät. Syötyäni ja kirjoitettuani kortit lähdin katsomaan miltä kylä näyttää. Saksalaiset olivat satamassa ja taas juttua riitti. Juttelimme miten matka oli sujunut. Etelä islannissa oli jossakin paikassa satanut kuusi viikkoa yhteen menoon. Vasta nyt olivat kuulemma ilmat komistuneet.
Tästä lähdin ja pankkiautomaatin nähtyäni päätin käydä nostamassa käteistä. Täällä näyttää pankki ottavan 5000 ISK nostosta 110 ISK = 0,7 euron palkkiota. Postikortit jätin postin pihalla olleeseen laatikkoon.
Tästä sitten Vesturlandiin läntinen niemi kiertäen. 574-tien varrella oli vanhoja 4000–6000 vuotta vanhoja tulivuoria. Kävin katsomassa yhden tulivuoren kraatterin. Tämän päällä oli teräksinen kilpi jossa keskellä tappi. Tästä kun katsoi jonnekin päin, näki tapin takaa mikä tulivuori oli kyseessä. Tästä lähdettyäni ajoinkin yhtä kyytiä Borgarnesiin.
Borgarnesissa join kahvit huoltoasemalla ja samalla tutkin kartta mihinkä seuraavaksi menisin. Päätietä en ajanut kuin sillan yli ja käännyin tielle 50. Sitä ajoin kymmenisen kilometriä ja päätin kääntyä 508-tielle. 508-tie kulkee Skorradalsvatn laidalla. Tässä onkin metsää ja paljon kesämökkejä. Hyvä, että päätinkin ajaa tästä. Järven loputtua edessä meni kaksi hevosmiestä. Meni jonkin aikaa ennen kuin huomasivat minut ja menivät tieltä pellolle. Ajoin hiljaa ohi ettei hevoset pillastu. 508-tie lopulta muuttui aika huonoksi. Etenkin sähkölinjan laidassa ylämäki oli kivinen ja haastava ajaa. Sitten tuli lammasaita, jossa oli onneksi veräjä. Juuri ennen 52-tielle tuloa oli vielä vesistön ylitys. 43 km:n matkaan taisi mennä pari tuntia. Paita kastui vaan eipä tullut kylmä.
52-tielle päästyäni ajoin Pingvellirin kansallispuistoon. Pysähdyin ja katselin ympärille. Samalla join kahvit ja jatkoin matkaa 365-tietä Laugarvatniin, jossa tankkasin pyörän ennen sisämaahan menoa. Tässä oli myös kauppa, josta kävin ostamassa pyykinpesukoneeseen lisää pesuainetta eli palasaippuaa nyrkkipesua varten. Tästä noin 35 km päässä oli geysirit. Kävin kuvaamassa ja ihmettelemässä niitä. Geysirin lähellä näin ehkä riekon poikineen. Ei ihan ollut samanlainen väritys kuin suomen tuntureissa näkemilläni. En saanut niitä lentoon minkä äänen olisi ilmoille pistänyt. Jäi arvoitukseksi kumpi oli kiiruna vai riekko.
Tästä noin 12 km:n päässä oli taas iso koski, nimeltään Gullfossen. Kosken katsottuani jatkoin matkaa 70 km eteenpäin tietä 35. Saavuttuani Kerlingarfjölliin oli respa kiinni. Päätin pystyttää teltan ja käydä nukkumaan. Loppumatkasta olisi taas kaivannut zenonin lisäpitkää.
Tulo Kerlingarfjöll yöllä.
Tässä video tämän päivän tapahtumista.
13 päivä ti 23.7.2013 klo 11.43 – 21.24 Kerlingarfjöll – Hvearavellir – Fluðir – Stöðulfell – Nyidalur 347 km
Aamulla maksoin telttapaikan ja päätin siinä samalla syödä aamupalan talon antimista. Teki yhteensä 3300 ISK = 20,40 euroa; teltta 1600 ISK = 9,90 euroa ja aamupala 1700 ISK= 10,50 euroa.
Aamupalan syötyäni, porisin paikalla olleiden High Land Patrollin henkilöiden kanssa. Ovat vapaehtoisia ja komennus kestää viikon kerrallaan. Auttavat pulaan joutuneita autoilijoita sekä muitakin alueella liikkuvia. Jos olet pysähdyksissä niin kaikki ohimenevät pysähtyvät ja kysyvät onko kaikki hyvin.
Päivästä vaikutti tulevan lämmin, joten en pukenut ajotakkia ollenkaan. Pelkkä ylävartalon suoja ja paita päällä lähdin matkaan. Pyörän lämpötilamittari näytti parhaillaan +27,5 astetta. Lämpötila tipahti Guldfossenin jälkeen +20 tienoille ja taas noustessa ylemmäksi lähenteli +25.
Tästä jatkoin 28 km pohjoista kohti paikkaan nimeltä Hvearavellir. Täällä myös oli kuumia lähteitä ja kiehuvia lähteitä. Alueella on myös majoitustiloja sekä tietenkin telttapaikkoja. Puoli tuntia kierrettyäni ja katsottuani paikkaa päätin jatkaa matkaa. Suuntana oli tie 35 ja etelä. Tiellä liikkui paljon autoja ja jopa linja-auto reitti kulki tästä. Olisiko ollut reitti Akureyri–Pingvellir.
Suuntana oli tie F26. F228:n risteyksessä tie muuttui soratieksi, joka oli irtokivinen ja insinöörin kiharaa täynnä. Oli lähes mahdotonta ajaa 40 km/h kovempaa, muuten olisi hampaista paikat lähteneet. Kokeilin ajaa ylintä sallittua 80 km/h lyhyen matkan. Totesin, että jos jatkan tätä vauhtia, hatelikko kutsuu.
Noin 50 km ennen Nyidaluria tuli vesistön ylitys, jossa sameaa vettä. Ajattelin kääntyä suosiolla takasin, mutta paikalle tuli kuitenkin auto joka ylitti vesistön. Katsoin kuinka syvää on ja vettä näytti olevan vain 30 cm, vaikka näytti jostain syystä syvemmältä. Samalla kysyin autoilijalta, että montako vesistön ylitystä ennen Nyidaluria on. Sanoi, että kaksi joista viimeinen ihan lähellä sitä, mutta että tämä oli kuulemma pahin niistä. Kävelin yli ja tutkin kengillä pohjaa ja ajolinjaa. Yli päästiin kenkiä kastelematta.
Vähän ennen Nyidaluria oli vielä yksi vesistön ylitys. Sitä katsoessani takaa tuli auto ja meni yli että heilahti. Tässä vesi oli kirkasta joten pohjan kivet näki. Tätä ei tarvinnut kahlata ja pohjan näki katselemalla.
Nyidalurissa maksoin telttapaikan ja teltan pystytys onnistui kovassa tuulessakin. Söin kaupasta ostamiani eväitä ja pistin nukkumaan. Viimeiset 90 km:iin meni aikaa yli 3 tuntia, joten aamulla täytyy tehdä vaikeita päätöksiä; ajaako tien takaisin vai ylittääkö vaikeita vesistöjä.
Tässä kooste video päivästä.
14 päivä ke 24.7.2013 klo 9.08 -22.15 Nyidalur – Laugafell – Akureyri – Myvatn – Egilsstaðir 414km
Aamulla heräsin viereisestä teltasta kantautuneeseen puheeseen. Tuulikin oli tyyntynyt. Viereisessä teltassa oli eilen viimeisellä vesiesteellä ohi kiitänyt islantilainen nelivetoauton kuljettaja vaimoineen. Tuli porisemaan viime yön tuulesta. Kysyin samalla häneltä montako vesistön ylitystä on vielä ennen Laugafelliä. Sanoi että kaksi kuten kartassakin näkyy. Tämä lähin on kuulemma näistä vaikein. Päätin jatkaa yli F26-tietä. Enkä palaa takaisin sille ”insinöörin kihara”-tielle.
Kevyen aamupalan nautittuani oli suunta vesiestettä tutkimaan. Aamulla näin kun polkupyörämies kahlasi vesistön yli. Päästyäni vesistön reunalle kuin tilauksesta tuli Highlander Patrol joka ylitti vesistön ja näin kuinka syvää on ja mistä ajavat. Olisiko ollut 30 -40 cm vettä. Päätin vielä kahlata yli ja siten varmistaa reitin mistä ajan. Villasukat jätin tänään kengistä pois kun kastuisivat varmasti. Lisäksi aamulla teippasin lahkeet mustalla ilmastointiteipillä kenkiin, jotta sitä kautta ei menisi vettä kenkiin.
VIDEO Ei kun yli kun ylitys on tutkittu. Vesistön ylitys tiellä F26 Nydaluirista pohjoista kohti.
Kävin toisella puolen ja kengän varsi riitti. Siinä meni omasta mielestä turvallinen raja. Päätin ylittää. Reitti katsottiin tosi tarkkaan, kenties oli jopa jännitystä havaittavissa. En tahtonut kaataa pyörää jos vetäisi sisuksiin vettä. Huomenna oli kuitenkin oltava lautassa.
Otin pyörän jousituksen alas että yllän jaloilla ottamaan vastaan ja luiston esto myös täysin pois päältä että tiukan paikan tullen veto riittää. Sitten mentiin. Täytyy sanoa jännitti hivenen enemmän kuin poikasena mansikkavarkaissa. Yli päästyäni tuli väkisinkin voittaja olo. Maistui paljon paremmalta kuin pitäjänmestaruus hiihdossa ja alpakkalusikka.
Ei kun seuraava ylitystä katsomaan. Se vaikutti pahemmalta veden kovemmasta virtauksesta johtuen, lisäksi vesi oli sameampaa. Ei muuta kuin kahlaamaan reittiä mistä mennään. Reitti ei ollut suora, pyrin välttämään syvää vettä ja isoja kiviä. Kovimmassa virtauksessa ajoin tarkoituksella virtaa kohden välttääkseni sen että eturengas lähtee alta. Onneksi pyörässä on pinna vanteet joiden vastus on pienempi. Tämän huomasi kahlatessa miten virta otti jalkoihin. Jotenkin mahan pohjalla kihelmöi ja jännitti niin perusteellisesti; miten tässä käy. Yli päästyäni tuli tunne kuin olisin voittanut olympiakultaa 50 km:n perinteisellä ja vielä väliaikalähdöllä.
F 26 ja F 910 teiden risteyksen vesistön ylitys kahlattiin yli ja tutkittiin ajoreittiä. Lopuksi ajettiin yli.
Koko aamupäivä oli ollut vaikeita vesistön ylityksiä. Pohdintaa ja riskien arviointia, kyselemistä ohikulkijoilta ja paikan tietäviltä ja miettimistä että joudunko palaamaan takaisin ja valitsemaan toisen reitin lautalle, reitin joka olisi helpompi mutta pidempi. Toinen reitti olisi ollut 850 km ja silläkin olisi ollut kaksi vesistön ylitystä ja sitä kiharaa.
Vähän minun jälkeen tuli kaksi Vatnajökull National Parkin autoa yli. Kuvasin heidän ylityksen. Pistin merkille että autot liikkuivat pareittain; ensin toinen ylitti vesistön ja ylipäästyäään vasta toinen lähti ylittämään. Molempien päästyä yli jatkoivat vasta matkaa. Varmasti samalla lailla olisi tehty jos seurassani olisi muita ollut. Vasta vesistöt yli kahlattuani ja tutkittuani tein joka kerta päätöksen ylitänkö. Eniten pelkäsin, että pyörä kaatuu ja vetää sisuksiin vettä ja matkan teko keskeytyy, mutta en niinkään sitä että loukkaanko itseni. Jalassani on kuitenkin Sidin enduro kengät, Asteriksin polvisuojat ja ylävartalosuoja.
Pyöräni oli jo kyllästynyt vesiylityksiin
Vesistöt ylitettyäni jatkoin F26-tietä F881:n risteykseen, josta jatkoin Laugafelliin. Laugafellissä keitin MC Huurteelta saamani Pasta Bolognese säilykepurkin vedessä. Avasin tölkin, söin vähän ja kun vielä lisäsin ketsuppia niin maistuipa hyvältä.
Syötyäni ja kahvit nautittuani porisin paikalla olleen saksalaismiehen kanssa. Hän oli vuokra-autolla lomailemassa täälläpäin. Oli käynyt myös suomessa töiden takia, teki työkseen puiden hankintaa. Sanoi, että maisemat täällä ihan toista luokkaa kun oli tottunut metsäiseen maisemaan.
Jatkoin F821-tietä myöden Akureyriä kohden. Päästyäni jonkin matkaa katsoin mitä tasangolla tapahtuu. Ilma näytti tummalta, mikä ei ollut ihme sillä tasangolla pyyhki tuulen mukana tuhkaa. Nappasin tuhkamyrskystä kuvan, mutta kuvassa ei näyttänyt läheskään samalta mitä silmin näytti. Tasangon yli ja äkkiä. Ylipäästyäni sieraimista tuli tummaa tavaraa niistäessäni.
Vähän ennen kuin tulin laaksoon pistin videokameran päälle. Pysähdyin jonkin ajan kuluttua taukoa pitämään kun meinasi tulla kuuma.
Tästä lähdettyäni vesistön ylityksessä ei ollutkaan kamera päällä. Hieman enemmän oli vettä kuin viisi päivää sitten. Yli päästyäni pidin tauon ja pesin kenttä pesukoneella aluspaidan. Siinä samalla pesin koko hikisen ylävartalon. Taukoa pitäessäni tuli Islantilainen maasturi ja pysähtyi. Olivat menossa Laugafelliä kohden ja kyselivät tien kuntoa. Sanoin että tuon yli jos pääset, pääset varmasti Laugafelliin. Nainen ei mennyt auton kyytiin vaan lähti ylävirtaan katsomaan mistä pääsee kuivin jaloin yli. Katsoin kun ylitti, mutta kasteli aika pakoin itsensä. Olisi mennyt siitä mistä autokin niin vähemmän olisi itseään kastellut.
Tästä jatkoin matkaa ja ennen Akureyria päätin ajaa laakson toista puolta 829-tietä. Siinä ei ollut kuin erilaisia postilaatikoita, amerikkalaistyylisiä mutta jokainen oli koristeltu eri lailla. Joku muistutti Jeeppiä toinen Traktoria, eräskin näytti lehmältä. Jälkeenpäin harmittaa kun en kuvannut niitä.
Myvatniin ajoin toiselta puolen kuin ensimmäisenä islanninpäivänä. Reykjahliðssä kävin kaupassa ostamassa leipää ja juustopaloja. Lämmintä oli +22 tietämissä. Tästä jatkettuani itää kohti lämpötila laski koko ajan. Skjöldfsstaðirissä kävin kysymässä hotellista majoitusta. Kesti varmaan 15 minuuttia ennen kuin sanoivat että on täynnä. Hitauteen oli syynä se että heillä varaukset oli vielä paperilla eikä sähköisesti. Tankkasin seuraavalla huoltoasemalla kun alkoi jo näyttää siltä että polttoaine loppuu kesken. Päästyäni Egilsstaðiriin ensimmäiseltä huoltoasemalta pysähdyin. Kysyin löytyykö majoitusta mistä päin. Neuvoi yhden paikan joka kuitenkin oli täynnä. Ajoin leirintäalueelle, joka oli Lagarfljotin rannalla.
Leirintäalueella telttapaikka maksoi 1200 ISK = 7,90 euroa. Lisäksi paikalla oli kaksi Islantilaista Endurokuskia pyörineen. Toinen oli Suzukin DR 400 ja toinen Huasbergin 400. Katsoin että paljon heilläkin oli varusteita mukana. Oli tarakkatelinekin murtunut toisesta pyörästä. Heitä kiinnosti aika lailla minun pyörä. Sanoivat ettei Islantiin tuoda kyseisiä pyöriä, eikä niille ole huoltoa missään. Illalla alkoi pikkusen rapistella vettä, kömmin untuvapussiin ja taju katosi saman tien.
Tässä kooste päivästä videona.
15 päivä to 25.7.2013 klo 7.37 – 8.28 Egilsstaðir – Seyðisfjörður 31 km.
Heräsin teltasta ilman herätyskellon pirinää kun vieressä olevat puolalaiset purkivat leiriään. Pistin varusteet kasaan noin 20 minuutissa, puolalaisilla meni varmaan tunti. Yöllä lämmintä oli alle +10 astetta ja tihuutti hivenen vettä. Kengät eivät olleet kuivuneet, joten ilman villasukkaa jalkaan. Ajoin lähimmälle huoltoasemalle ja tankkasin pyörän lopuilla Islannin kruunuilla.
Satamassa olin 2 tuntia ennen lautan saapumista. Päästyäni lähtöselvityksen läpi odottamaan lauttaa aloin aamupalalle. Laitoin kenttäkeittimeen veden lämpiämään ja join viimeisen MC Huurtelta saamani murukahvin. Ympärillä olevat muut motoristit katsoivat touhujani ihmeissään. Olivatko syöneet kenties ravintoloissa yms.? Myös pyöräni rapaisuus kiinnosti heitä. Missä sitä on liikuttu? Rekisteri kilvestä ei näkynyt edes maatunnusta. Moni kysyikin että mistä olen kotoisin ja missä olin ajanut? Sanoin että Keski-Islanti tuli koluttua läpi. Yksikään ei ollut F26-tiellä käynyt.
Muita GS miehiä kiinnosti laukkuni. Olihan niihin teipattu sivulaukkuihin suomen maastokarttoja mittakaavassa 1:20 000. Takalaukussa oli vielä Islannin kartta. Siitä tulikin reittiä monesti katsottua kun navigaattori ei toiminut.
Videoit Islannista 18.7 - 25.7.2013 viikon ajalta. Videot aikajärjestyksessä. 50 videota •59 minuuttia
Paluumatka tästä linkistä