Pirunsaari  oikealta nimeltään Hussinsaari

Saari Stalinin kanavan Voljäven ( Vuolijärven ) ja Poventsajoen välillä pohjoispäässä. Saaren omistuksesta taisteltiin useaan otteeseen vuonna 1943, mutta saari pysyi suomalaisten hallussa kaikesta huolimatta. Vanginsieppausyrityksiä oli puolin ja toisin. Pirunsaarta pidettiin Maaselän rintaman vaikeimpana paikkana.

Kirjasta Eino Pohjamo: Rauta palaa.   JR12 Rintamavastuussa Vienan kanavalla 17.6.43 - 18.6.44

1.7.1943 Vihollisen ensimmäinen hyökkäys joka torjuttiin.

Kiitoksiin ratkesivat kaikki komentajat, Vihmakin. Kirjallisessa kiitoksessaan hän mainitsi mm. näin: Etulinjan pataljoonamme ja erikoisesti kohteeksi joutuneitten tukikohtien nopeaan taisteluvalmiuteen sekä tyyneen  ja miehuulliseen torjuntaan, jota tykistö ja raskaat aseet tehokkaasti tukivat, murtuivat kaikki vihollisen kaikki etenemisyritykset... erikoisesti päähyökkäyksenkohteeksi joutunut JR 12 tässä ensimmäisessä pitkällistä reservissooloaikaan seuranneessa taistelussa on kunnia osoittanut säilyttäneensä voitokkaan taistelutoiminnan perinteet, lausun tunnustukseni ja kiitokseni erikoisesti taisteluun osallistuneitten tukikohtien sotilaille, jotka veriuhreja väistämättä pelottomasti karkottivat vihollisen asemien etumaastosta.

Lisäksi lausun erikseen tunnustukeni vihollisen vakavimman hyökkäyksen alaisiksi joutuneiden päälliköille, luutnantti Eino August Oinoselle ja luutnantti Teppo Tervoselle, joiden päättäväisen ja neuvokkaan taistelujohdon ansioksi on suurelta osalta luettava nopea ja järjestynyt torjunta

20.7.1943 päivän päättyessä tehtiin viilenevässä yössä tavallisuudesta poikkeava havainto: vihollista lappasi joen yli riippusiltaa pitkin viitossulun pohjoisportille. Siellä oli suomalaisten asemien  nähden tulelta ja tähystykseltä kuollut kulma.

Tähystäjät laskivat ainakin 40 miehen juosten ylittäneen sillan. Omat tarkk´ampujat ennättivät näitten joukosta alussa kellistää kolme miestä.

Raskas patteriston 3. patteria ampui "Markku 1" pohjoisportin maastoon. Sitten kaikki näytti hiljentävän.

Hiljaisuus oli näennäistä, sillä vihollinen jäi odottamaan aamua, jolloin oletti jänkäjääkäreiden vartiomiesten tarkkaavaisuuden herpaantuneen uneliaassa hiljaisessa etulinjassa.

Sen sijaan eteläportin kautta ryntäävät, joukkueen verran, pääsivät liekinheittimien tuella yhdyshautaan ja sitä pitkin kohti eteläisintä, taisteluhaudoista ulostyöntyvää tähystys ja kuulovartiopesäkettä.

Nämä  eteläporttilaiset kykenivät alun alkaen kuolleen kulman kautta yllätykseen, koska puolustajien päähuomio kiinnittyi vihollisen tavallisesti käyttämään lähestymistapaan, pohjoisportin suunnasta. näin ollen

21.7.1943 Korpraali X (Savukosen Tanhualta ) ja Sotamies Y (Kittilän Kaukosesta) jäivät vangeiksi. Paripäivää myöhemmin Mutkan edestä vangiksi saatu, haavoittunut vihollinen kertoi, että molemmat olivat melkein heti vihollisen puolelle tuotuina kuolleet.

 V Sulku

Viisi minuuttia yli kuuden repesi Pirunsaarella yllä. lentävää kuolemaa oli ilma sakeana. Tykistön kranaatit, heittimien ammukset nostivat ilmoille tornadon. Aamu yön tunteina osa Pirunsaaresta menettikin viholliselle. Oli sovittu että oma tykistö aloittaa klo 11.15. Viisi minuuttia ammuntaa siirrettään tulensa taemmaksi sulkutuleksi estääkseen uusien vihollisten tulon saareen ja vaikeuttaakseen sieltä pois pääsemistä. Klo 12.20 oli saari omien hallussa. Kun haavoittuneina poistui riveistä 25 oli kokonaistappio Pirunsaarella 43 miestä. Varovaisen arvion mukaan vihollinen menetti puolentoista sataa sotilasta.

HUPPOSEN PARTIO TUO VANGIN

Marraskuun lopulla keskiyöllä Ruutti lohkolta kakkosen partio  tutkimaan jään kestävyyttä kanavassa. Kärkimies , korpraali Porkka eteni rannasta muutaman askeleen, Jää murtui, ei kestänyt aseellisen miehen painoa.

Kolmisen viikkoa myöhemmin mitattiin jään vahvuudeksi Poventsan lahdella 5-10 metrin päässä rannasta jo neljä tuumaa. Virtapaikoissa, kanavalla ja joella, oli pakkanen pystynyt vain puoleen.

Vasta joulukuun puolen vääpeli Kalle Huuppnen vaipui talvimiettimisiin. Ajatukset alkoivat askarella vanginsieppauksesta, nimittäin vaihteeksi naapurinkin puolelta.

21.12. 1943 puoli tuntia yli iltakymmenen partio lähti. Välittömästi ennen sitä Heikkilän puhelimessa kuului Huupposen ilmoitus: KORVIKE ON NYT TULELLA.

Huupponen ja pari muuta laskeutuivat vallintakaiselle polulle ja yksinkertaisesti ryntäävät takaa takaapäin vartiomiesten kimppuun. Toinen vartio mies oli pakko ampua sijoilleen Toinen vartiomiehistä joutui vankkojen käsivarsien kiidättämänä vallin päälle ja edelleen samaa vauhtia heivattuna kierien penkan länsipuolelle.

Partion ampumaan konepistooli sarjan hälyttäminä vihollisen vartiomiehet aloittivat ammunnan. Tulta tuiskusi 3. ja 4. sulun päissä olevista pesäkkeistä. niihin suomalaisten tykistö oli suunnannut putkensa valmiiksi. Tarvittiin vain merkki ja kranaatit myllertäisivät maaleja.

Ja taivaalle kipusi vihreävaloraketti. Se vapautti jännityksestä jäykistämän odotuksen toiminnaksi tulipattereissa. Kylmästä tutisevat tykkimiehet olivat kiitollisia saadessaan liikkua ja ampua.

Sitten alkoi olla jo kiire Heikkilän korsulle, jossa Essen odotti. Essen kiitteli kaikkia partiomiehiä.

- Pojat perkele, mitä teitte. Tämä on paras joululahjani vuosiin!

Kahden päivän takana oli jouluaatto. Tuskin on montaakaan päiväkäskyä kirjoitettu sellaisen innostuksen vallassa ja tosipohjalta, kuin Essen teki jouluna 1943.