Viipurista taitettu matkaa vain 21 km. Talin ja Ihantalan kylien alueella, 8–14 kilometriä Viipurista pohjoiseen ja koilliseen, käyty kamppailu on Pohjolan maiden historiassa suurin koskaan käyty taistelu. Suomen armeija pysäytti Neuvostoliiton suurhyökkäyksen tässä taistelussa.

Ville Väisänen oli Mannerheim-ristin ritari numero 145, Tali-Ihantalan taistelussa tuhoamat 8 vihollispanssarivaunua. Väisänen katosi Tali-Ihantalan taistelussa 28. kesäkuuta 1944

29.6.1944 klo 11.00 - 1.7.1944 klo 10.00 (Kirjasta Ihantalan muskattu teräs, Eino Pohjamo)

"Kaiken kaikkiaan vain 48 tuntia, mutta liki tauotonta, kiivasta taistelua esille pyrkivää terästä vastaan. Noitten tuntien, 48:n, kuluessa savusi täysin tuhottuina  varmimman aikanaan muistiin merkityn tiedon mukaan 44 panssaria eli lähes tunti ja vaunu". (Kirjasta Ihantalan muskattu teräs, Eino Pohjamo)

 Ihantalassa 30.6.1944 Saksalaisen rynnäkkötykin ja  suomalaisen alikersantin Kilpeenjoen tiellä nyrkillä tuhoama pitkäputkisen T–34 malli 76 D version jäännökset savusivat ja kuva ikuistettiin. SA KUVA

Yläkuvassa 1 merkitty panssari vaunu. Tämä oli ajanut putki taaksepäin, tulosuuntaansa. TULEE OMA VAUNU, TOINENKIN oli huudettu etupoteroiden tähystäjien toimesta. (28.6.1944 annetun ohjeen mukaisesti, oman vaunun tunnistamisesta. Putki taakse päin) Vaunu ajoi ohi suomalaisten sitä katsellessa. Vaunun komentaja oli alkanut ihmetellä missä suomalaiset oli. Mykkä maisema, tuntui panssarin väestä,  noituudelta, uhkaavalta. Alkoi vaunu kääntyä johon saksalaiset havahtuivat. Saksalaisen ampuivat kylkeen takaviistosta rynnäkkötykin 75-millisen. Vaunu pysähtyi siihen. Saksalaiset ampuivat toisen kerran. Yhtä aikaa alikersantti Matti Huppusen ampui vaunua nyrkillä. Vaunu torni lensi ilmaan. Komentajavaunu se oli ja vaunun komentaja pääsi laukausten välillä ulos juosten takaisin kohti etulinjaa. Linjamiesten laukauksiin päättyi tämän ainoasta vaunusta selvinneen panssarimajurin matka. Toinen läpiajanut vaunu kääntyi etulinjan tasalla kirkonmäelle. Jonka "Manne Ylönen" tuhosi nyrkillä (Kirjasta Ihantalan muskattu teräs, Eino Pohjamo sivut 91 -95.)

Tässä yksi SA KUVA Venäläisen ""Sotka""-tyyppisen hyökkäysvaunun rynnistys on päättynyt tähän tien mutkaan. Ihantala 1944.06.30

Pekarin puron silta jäi pioneereilta räjäyttämättä, tykin kranaatti tuhosi sillan (1.7.1944) noin 24 tuntia pioneereiden kaatumisen jälkeen. Sillan tuhoutumista ennen yksi panssarivaunu yritti ylittää puroa jääden kiinni pehmeään maastoon ja sekin tuhottiin siihen. Sillan tuhottua ei yksikään. Tokkopa tuosta pitkälle olisi päässytkään ainakaan 3.7.1944 jälkeen.

Tässä Ihantalan sotahistorialliset kohteet 

Tapahtuneesta jäi paljon kuvia, koska lähimaastossa ollut TK-kuvaaja vääpeli Osvald Hedenström ikuisti tapahtuman lähes heti sen tapahduttua. Koska vaunu paloi pitkään, hän ehti ottaa useita todentuntuisia tilannekuvia.

Eino Pohjamo kertoo kirjassaan Ihantalan murskattu teräs seuraavaa.

 "Missähän nekin piileskelevät, tuumi vaunun johtaja tovereilleen". Yht´äkkiä  umpimielinen, mykkänä henkäilevä maisema alkoi tuntua panssari väestä uhkaavalta, noituutta ja henkimaailman olijoita täynnä olevalta. "Toverit käännytään, ajetaan takaisin".

 Vaunusta hengissä päässyt juoksi Nagan- pistooli kädessään etelään. Kiireisesti ja jännittyneesti liikkuessaan hän huomaamatta törmäsi pataljoonan torjuntamiesten lepopaikkaan. Aluksi torjuntamiehet eivät kiinnittäneet erikoista huomiota tulevaan, luulivat omaksi, kun takaa tuli.

Ja mies pääsi aivan Nikke Vehmaksen äärelle ja ampui pistoolillaan aikailematta hölmistyneen Vehmaksen rinnasta läpi sekä jatkoi juoksuaan ruokailemista aloittelevaan Aatu Takaloa kohti. Jo aavistuksen enne vihollisen laukausta Aatu Takalo oli havainnut tulevan vieraaksi, mutta ei ennättänyt enää Vehmasta varoittaa.

Nyt kun vihollinen tuli kohti eikä Takalo ennättänyt muutakaan asetta heti tavoittaa, tempasi tämä harvaliikkeinen, lehmän hermoilla varustettu jänkäjääkäri maasta kiven juuri ja juuri nyrkissä pysyvän ja nakkasi sen vihollista päin. Luullen lentävän kiven käsikranaatiksi panssarimies käännähti äkisti ja lähti mutkitellen juoksemaan päinvastaiseen suuntaan.

 Miehen kadottua Takalo ryhtyi jatkamaan keskeytynyttä syöntiään. Vihaustuen hän havaitsi, että viimeinen voinokareella sivelty näkkileivän epämuotoinen kappale oli hätikässä pudonnut hiekkamaahan. Tietenkin voi puoli alaspäin. "Ryssän perkele sotki aivuvan evvään", manasi Takalo. Lepopaikalta lähdettyään vihollismies sekosi jonkin verran suunnassaan, mutta hän juoksi ja toivoi pääsevänsä suomalaisten linjojen läpi jossain rakosessa.

 Huomaamattaan hän joutui kohdakkain alikersantti Leo Karkon kanssa, joka tovereineen oli tulossa läheiseltä purolta. Karkko oli kuulut äskeisen pistoolin laukauksen ja osasi olla varuillaan. Havaittuaan juoksevan miehen hän arvasi tämän vihollisesi. Tämän kädessä oleva pistooli ja erikoinen asukin vahvisti päätelmän ja Karkko päätti toimia kysymättä ja heti. Tuskin panssarimies ennätti Karkkoa havaitakaan, kun tämän ampumat luodit jo iskeytyivät mustahaalariseen. Siihen päättyi panssariupseerin kiire.

Ihantalan tienristeyksen rokotettu maa. Monet meistä säilyivät kaikesta huolimatta ehjinä ja hengissä tässä maisemassa !

Kirjasta Eino Pohjamo: Rauta palaa.

 Jänkäjääkärit tulevat etulinjaan. Kesäkuun 25. oli koko rykmentti keskitysalueellaan Kilipijoen maastossa.

 Kesäkuun 27:ntenä alkoivat jänkäjääkärit valmistautua tehtävään. Koska vihollisella tiedettiin olevan runsaasti panssareita, annettiin rykmentin komppanioitten lähitorjuntaryhmien käyttöön kiireesti uusia torjuntaseita; panssarinyrkkejä ja -kauhuja. Näitä aseita vaan ei monikaan poika tuntenut, saat, että olisi ampunut vekottimella laukaustakaan.

 27.6.1944 Aamukahdeksalta rykmentinhuollon alueella kokoontui suurehko joukko upseereita; yksi jokaisesta perusyksiköstä ja vastaavasta. Heidän tuli tutustua panssarinyrkkiin ja viedä saamansa koulutus pika-oppi edelleen omaan yksikköönsä välittömästi sovelleltavaksi.

 29.6.1944 Konekiväärikomppanian panssarijoukkueen kersantti Eino Lohela mukanaan alikersantti Mikko Rauhalan ryhmä nakkasivat nyrkit olalle ja lähtivät Ihantalassa ensimmäiseen nyrkkihommaan tuhotakseen uusilla aseilla pelättyjä panssareita.

Lohela viritti aseensa, ensimmäinen jänkäjääkäri kohoili polvilleen, laukaisi - mutta mitä? Lähtöpanos ei syttynytkään. Sillä kertaa saalis katosi. Lohelan saatua Kestin tuoman nyrkin he tuumasivat hetken tilannetta. Vaunu oli siirtynyt lähenemisen kannalta hankalampaan, aukeaan paikkaan. Takaviistosta vasemmalta, melko läheisen tuntuisesti alkoi kuulua moottorin pauketta ja telaketjujen kolketta. Ääntä oli sen verran tuntuisesti, että siellä liene panssareita puutetta.

Lohela lähti ääntelyn suuntaan. Ryömittyään parisen sataa metriä avautui näkösälle reilun kokoinen soramonttu. Sen pohjalle kurkistettuaan Lohela näki upean näy, tavaraa monenlaista. Ei ollut uskoa silmiään. Piti välillä vetäistä pää pis montun reunalta ja hieraista silmiään. Mutta uusi tarkastelu vakuutti, että tavara on ja oikeaa: yli parikymmentä vaunua samassa läjäss, mahtavia Klimejä myöten, polttoainetta, kuljetusautoja, ammuksia... kaikki samassa montussa. Oli totisesti maali, josta tuskin ohi ampui.

 Mitä sitä aikailemaan. Ainoa nyrkki asialle. Lohela otti lähimmän Klimin tähtäimeen, painoi nappia. Melkein samanaikaiseti iski nyrkki teräspintaan : valtava pamaus. -On saatanassa voimaa, ajatteli Lohela

Montun väki heittäytyi maahan suojautuakseen. Laukaus tuli heille täytenä yllätyksenä,. Kun heitä kohti ei enempää ammuttu, tarttuivat aseisiinsa ja pulikkaa alkoi lentää Lohelaa kohti. Lohelalan miesten kokemuksista kiiri sana kaikkien jänkäjääkäreiden tietoon. Nyt syntyi polttava halu itse saada kokea ja nähdä.

Eino Lohelan kertomus tästä myös videolla. Eino Lohelan kirjoitus "Keskeytys vihollisen panssarihuollossa" Kansa Taisteli 2/1958 lehdessä. sivu 45.

Kaukana Ihantalasta, Sortavalassa radiotiedustelu eteentyönnetty asema merkitsi tänään muistiin kuulemansa salasanoman. Avattuna selvisi, että seuraavana aamuna klo 4.00 Ihatalan mäkeen kohdistetaan vahva hyökkäys. Joukoiksi mainittiin ainakin 63, divisioona ja 30. Panssariprikaati, molemmat Valkealassa murtaneen 30. Kaartin Armeijakunnan yhtymiä.

 Golgatan tunnit

 Suomalaiset aloittivat 4.7.44 klo 3.00. Stugat (40 kpl) käänsivät teräsnokkansa todennetuille ryhmitys alueille. Samaan aikaan myös puolustajien tykistö ampui ensimmäisen torjuntavyönsä. Helvetillinen melu ja pauke ärjyi vihollisen maastoissa. Nyt osattiin. Ihantalan poterotaistelijan takana juroi suuri tykistö keskittymä, mitä Suomena armeijan millään lohkolla pystyttiin tuomaan: 21 patteristoa ja yksi järeä patteri, yhteensä 247 kevyttä ja järeää kitaa pystyi puhaltamaan rautaa uhanalaiselle yli puolen peninkulman lohkolle.

 Kun tämä voima, nämä 247 tykkiä syöksivät samanaikaisesti kranaattinsa lentoon, oli kohteessa surkeat olemiset. Ilmassa kiiti minuutin aikana lähes 200 kranaattia, joiden raastava voima 60 sekunnin sisällä pyyhki 200 m x 300 m eli kuuden hehtaarin alalle 250.000 tulista ja tappavaa sirpaletta.

 Vihollishyökkäys alkoi. Monen moottorin jyly täytti ilman. Sen havaitsivat pian kaikki Ihantalan puolustajat. Kellomiesten katsahdettua aikarautoihinsa viisarit näyttivät lähenevän kuutta.

"pyöräkangas vallataan hintaan mihin tahansa"

 Kello käydessä aamukolmea (6.7.1944) etulinja oli jälkeen omien. Kairasen pataljoonan halussa. Iso oli hinta ollut. 220 haudattiin puolustajien asemien sisäpuolelle. Lepoleiristään lähteneet vastaisku miehet palasivat teloilee. Karangon komppanian olivat huvenneet eniten, lähes 80 miehellä, heistä 17 ikuisesti.  Huolimatta yöllä lyödyistä hyökkäyksestä viholliskomentajat jylisivät uudelleen käskyään: "Pyöräkangas on vallattava"

 Vanhantorpan maastoon saapui arvovanki

 8.7.1944 Tästä lasketaan Ihantalan puolustusvaiheen alkaneen.

 Zdrastuitse, huuteli tulija kohteliaasti ja samalla hyppäsi rennosti poteroon. Lähellä sattunut vartiomies havaitsi että tulija oli upseeri, mies oli vahvasti humalassa. Suomaliset olivat läpiuteliaita kuulemaan, miksi kapteenin arvoinen saapui vapaehtoisesti ja varta vasten antautui vangiksi. Mutta viina vaikutus oli niin voimakas, ettei tolkusta puheesta tullut mitään. Niinpä annettiin tuleen nukkua pahin humala pois. Siiten voitiinkin keskustella ja kapteeni vastailikin avoimesti. Rykmentti 996 kuului 21.Armeijan 109 Armeijakunnan 286 Divisioonaan. Tämän, kuten muutkin 109 D:n joukko-osaston olivat kuluneet vähiin: 70-90 miestä rykmentissä, niin kapteeni vakuutti.

Kapteenin kertomuksen kuultuaan Hanste kirjoitti rykmentin sotapäiväkirjaan "8.7.44 lyöty hajalle 286. Divisioona" Suomen lukko pysyi suljettuna. Joskin Ihantala oli varmasti kansakunnan ratkaisun paikka.